Antton Vehmas on hieman yli nelikymppinen kahden lapsen isä, palomies ja tuore sisällöntuottaja. Hänen nuoruutensa oli haastava, sillä siihen kuuluivat päihteet, perheen mielenterveysongelmat, huono koulumenestys ja monenlaiset vaikeudet. Näistä kaikista hän kuitenkin selvisi, ja tänä päivänä hän elää unelmatyössään, onnellisessa parisuhteessa ja nauttii vahvasta suhteesta lapsiinsa.

 

Antton haluaa tarinallaan osoittaa, että vaikeistakin lähtökohdista voi päästä pitkälle. Hän tarjoaa inspiroivia ja rehellisiä puheenvuoroja, jotka pohjautuvat hänen omiin kokemuksiinsa.

 

Aiheet:

 

1. Selviytymistarinat ja motivaatiopuheet

 

– Kuinka vaikeuksista voi nousta kohti parempaa elämää.

– Inspiraatiota nuorille, joilla on haastavat lähtökohdat.

 

2. Nuoruuden haasteet ja elämänhallinta

 

– Päihteiden vaarat ja niistä irtautuminen.

– Häiriökäyttäytymisen syyt ja keinot päästä siitä eroon.

– Tukea nuorille, jotka kamppailevat perheen ongelmien keskellä.

 

Antton on aito ja helposti lähestyttävä puhuja, joka jakaa rehellisesti tarinansa ja inspiroi kuulijoita uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Hän juontaa ja pitää puheita myös naisystävänsä Kati Sirkolan kanssa, tarjoten yhdessä energisen ja rohkaisevan kokonaisuuden, joka tuo toivoa ja uusia näkökulmia elämän haasteisiin.

 

Antton luennoi myös duona Kati Sirkolan kanssa. Tutustu kaksikkoon tästä

Kati Sirkola on energinen ja hassutteleva sisällöntuottaja, joka lähestyy keski-ikää jalat maassa ja mikki kädessä. Entisenä koulukoutsina ja personal trainerina hänelle ovat sydämenasioita hyvinvointi ja nuorten tukeminen.

 

MS-taudin diagnoosi oli Katille suuri shokki, mutta se opetti hänet näkemään elämän eri tavalla. Hän on oppinut arvostamaan pieniä asioita ja säilyttämään positiivisuuden, vaikka elämä toisinaan haastaisikin. Kati uskoo vahvasti unelmien tavoitteluun ja siihen, että matkalla saa ja pitääkin mokailla – se tekee elämästä mielenkiintoista.

 

Kati puhuu inspiroivasti ja humoristisesti aiheista, jotka kumpuavat hänen omista kokemuksistaan ja osaamisestaan.

 

Aiheet:

 

1. Unelmien tavoittelu ja rohkeus mokata

Miten unelmista pidetään kiinni, vaikka reitti olisi mutkainen?

Epäonnistumisen pelon voittaminen ja siitä oppiminen.

Tarinoita ihmisistä, jotka uskalsivat yrittää.

 

2. Täyttä elämää MS-taudin kanssa

Sopeutuminen elämänmuutoksiin ja voiman löytäminen niistä.

Positiivisuuden merkitys haastavissa tilanteissa.

 

3. Nuorten tukeminen ja rohkaiseminen

Itsetunnon vahvistaminen ja unelmien tavoittelu.

Epäonnistumisten hyväksyminen osana kasvua.

Aikuisten rooli nuorten tukemisessa ja hyvän esimerkin voima.

 

Juontajana:

 

Kati tuo tilaisuuksiin energisen ja osallistavan otteen. Hän juontaa tapahtumat rennolla ja humoristisella tyylillä, innostaen ja osallistaen yleisöä. Kati juontaa ja pitää puheita myös miesystävänsä Antton Vehmaksen kanssa, jolloin heidän tarinansa ja kokemuksensa yhdistyvät inspiroivaksi kokonaisuudeksi.

Kati inspiroi monenlaisia yleisöjä – nuoria, työyhteisöjä, hyvinvoinnista kiinnostuneita ja elämänmuutosten kanssa kamppailevia. Hänen aitoutensa, huumorinsa ja arjen seikkailujen pilke tekevät hänen puheistaan helposti lähestyttäviä ja mieleenpainuvia.

 

Kati luennoi ja juontaa myös duona Antton Vehmaksen kanssa. Tutustu kaksikkoon paremmin tästä

Noora Laitinen on monipuolinen äänenhuollon ja äänenkäytön ammattilainen.

 

Noora on valmistunut Musiikkiteatterin ammattilaiseksi Lahden Ammattikorkeakoulusta (Muusikko AMK, 2011) ja toisena opiskeluvuotenaan hän koki ensimmäisen äänihäiriönsä.

Tämä muutti Nooran uran suunnan: hän lähti tutkimaan Mielen, Kehon ja Äänen yhteyttä toisiinsa.

 

Oletko koskaan ajatellut, että pelot, uskomukset ja tunnelukot vaikuttava ääneesi ja ilmaisuusi? Haluatko tietää miten niistä vapaudutaan? Noora on kehittänyt Suomen ainoan kokonaisvaltaisen äänenhuollon metodin, Holistic Voice Recoveryn, jossa sukelletaan myös mielen syövereihin ja kitketään mielen rikkaruohon juurineen, jotta äänesi vapautuu ja kestää tiukassakin tilanteessa.

 

Noora tarjoaa ryhmille luentoja ja työpajoja mm. seuraavista aiheista:

 

Äänesi jaksaa – tehokas äänenhuolto kiireisessä työssä:

 

Käytännön harjoituksia ja vinkkejä äänenhuoltoon työssä ja arjessa.

Äänesi on tärkein käyntikorttisi. Kuulija luo äänesi ja olemuksesi perusteella heti ensimmäisten sekuntien aikana mielikuvan sinusta. Äänellä vaikutat, vakuutat, opetat, rakennat luottamusta ja ilmaiset tunteitasi – itseäsi. Tämän työpajan aikana löydät oman, vapaan, soljuvan äänesi.

Tämä toiminnallinen työpaja sopii kaikille ääntään käyttäville ja antaa eväät oman äänen huoltoon ja kestävään ja monipuoliseen käyttöön.

 

Tässä workshopissa ratkaistaan myös tyypillisiä haasteita, kuten

* miten saada ääni kuuluviin

* miten estää äänen sortuminen ja ikävät kurkunpään tuntemukset

* miten estää ettei flunssa “jää päälle”.

Esimerkiksi: Konsultit, opettajat, asiakaspalvelijat, tietotyöläiset, museo-oppaat ja muut ääntään käyttävät.

Jokaisen ryhmän kanssa otamme huomioon myös työpaikan ja ammatin tuoman kuormituksen äänelle.

 

Vapauta äänesi – keho, mieli ja ääni tasapainossa

 

Hengityksen ja stressin vaikutus ääneesi ja miten vapautua niistä. Stressi vaikuttaa hermostoomme ja sitä kautta kurkunpään ja hengityksen toimintaan. Kroonista stressiä ei usein edes tunnisteta, koska se tuntuu jo niin “normaalilta olotilalta”.

Mutta jos mietimme elämän kuormittavuutta esimerkiksi 1970-luvulla vs. vuonna 2025, voimme havaita, että 70-luvulla päivittäisen informaation pienien valintojemme määrä oli vain murto-osa siitä mihin nykyaikainen digitalisaatio ja kiihtyvä työtahti meitä ajaa.

Miten rauhoittaa hermosto? Miten rentouttaa keho ja ääni nykypäivän kiireen keskellä?

Tässä luentomaisessa työpajassa saat ymmärrystä äänen, mielen ja hermoston yhteydestä. Mukaasi saat myös työkalut oman mielen, hermoston ja äänen vapauttamiseen.

 

Viesti perille – näin huudat turvallisesti

 

Pettääkö ääni? Etkö saa ääntäsi kuuluviin? Yritätkö huutaa kentän laidalta, mutta et saa viestiä perille? Tässä toiminnallisessa workshopissa etsitään ja vapautetaan se kova, kantava, kuuluva ääni!

Tämä workshop sopii esimerkiksi urheiluvalmentajille, purjehtijoille ja muille joiden ääneltä vaaditaan kovaa volyymia. Tämä workshop sopii myös ryhmille, jossa halutaan hassutella ja löytää omasta äänestä täysin uusia puolia!

 

Rapistuva ääni = Rapistuva identiteetti

 

Miten äänen ongelmat heijastuvat identiteettiisi ja itsetuntoosi? Tässä työpajassa tutkiskellaan suhdetta omaan ääneen: uskomuksia, pelkoja ja tunnelukkoja. Opimme valjastamaan mielen positiiviseksi voimavaraksi ja vapauttamaan oma äänen ja esiintymisen. Uusi ääni – Uusi Sinä.

Yli 10 hengen ryhmille – luentomainen kokonaisuus

Alle 10 hengen ryhmille – työpaja, jossa jaetaan omia havaintoja turvallisessa ympäristössä

 

Seminaarit, Tyky-päivät, ryhmävalmennukset, yksilövalmennukset, workhsopit, työpajat, luennot… kysy lisää!

 

Haluatko työpajan yhteyteen Voice Massage-käsittelyn henkilöstöllesi?

 

Voice Massage on hierontamuoto, jossa avataan hengitykseen ja puhumiseen vaikuttavia lihaksia ja lihasketjuja. Hoito kestää 90 minuuttia ja siihen kuuluu alkukartoitus, hieronta ja loppupalaute, jossa käydään läpi kehon lihastasapaino ja harjoitteet, joilla vahvistaa/rentouttaa ongelma-alueita.

Voice Massage on suosittu hoitomuoto laulajien ja puhetyöläisten keskuudessa, sillä käsittely vapauttaa äänentuottoon osallistuvia lihaksia, kalvoja ja rakenteita ja sitä kautta vapauttaa äänesi uudelle tasolle.

Hierontahoitoa varten tarvitset vain tyhjän huoneen. Hierontapöytä, pyyhkeet, öljyt ja muut tarvikkeet kulkevat mukanani tapahtumapaikalle.

Talouden Käsitteet Kansan Kielellä

 

Anni Marttinen on tunnettu Suomen ensimmäisenä feministisenä ekonomistina. Hänet tunnetaan motivoivista puheenvuoroistaan niin taloudesta, ekologisuudesta ja tasa-arvosta kuin asiantuntijahenkilöbrändäyksestä ja some-vaikuttamisestakin. Tavoitteena hänellä on ollut puhua taloudesta kansan kielellä niin, että kaikki sitä ymmärtävät. Hän on tunnettu niin A-studiosta kuin Instagramistakin. Hän julkaisi syksyllä 2024 kirjan Hattaratalous, jossa hän avaa talouden käsitteitä ja murtaa talouden myyttejä. Hän työskentelee nyt LUT yliopistossa ekologisen talouden väitöskirjatutkijana ja on aiemmin työskennellyt SOSTE ry:ssä, SAK:ssa, Valtiovarainministeriössä ja Suomen pankissa.

 

Annin puheenvuorojen teemoja ovat esimerkiksi:

 

Verkostojen Voima ja Myynnin Menestys

 

Jessi Landen on monessa liemessä keitetty myynnin ammattilainen, jonka pitkä kokemus yli toimialarajojen ylittyvästä modernista myynnistä, jota social selling ja verkostot ovat tiiviisti tukeneet, on vaikuttavaa. Myyntiorientoitunut ote, joka puree on siivittänyt hänet miljoonan myyntisalkkuihin ennätysajassa, vaikka ala alla olisi vaihtunut lennosta.

 

Vauhdikkaan asenteen ja asiakasta arvostavan myyntitavan lisäksi matkalla menestykseen ovat olleet verkostot ja niiden voiman ymmärtäminen ja tuloksen ulosmittaaminen verkostosta. Hän ei myöskään unohda korostaa, kuinka tärkeää on tuottaa arvoa omalle verkostolle ja olla saatavilla. Uudenlainen tapa puhua kahdensuuntaisesta vaikuttamisesta verkostojen maailmassa on puhutteleva ja herättelevä.

 

Poikkeavan social selling -puhujan Jessistä tekee raaka fakta, että hän toimii aktiivisesti suuren konsernin B2B myynnissä tehden aidosti kauppaa konkreettisilla tuotteilla päivästä toiseen. Jessin kertomaa on siis helppo uskoa, siihen on helppo samaistua ja mikä tärkeintä, sieltä on helppo löytää työkaluja omaan myynnin kehittämiseen sekä verkostojen hyödyntämiseen.

 

Tunnusmerkkejä tälle puhujalle ovat energia, vauhti, vimma, tarmo ja tahto. Hänen puheensa saattaa ihastuttaa, mutta myös vihastuttaa, sillä hän haastaa rohkeasti eikä osta selityksiä. Raikasta ja rohkeaa, jonka takapenkkikin jaksaa kuunnella.

 

Puheenvuorojen lisäksi Jessi tekee myös juontoja

Kapteenin esitys

 

Shawn Huff puhuu mielellään joukkuehengestä ja sisäisestä johtamisesta. 

 

Shawn Huff on uransa lopettanut Susijengin pitkäaikainen kapteeni, joka on edustanut Suomen koripallomaajoukkuetta vuosina 2003–2022 ja pelannut seuratasolla Suomessa, Italiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa. Hänen viimeinen seuransa oli Korisliigassa pelaava Helsinki Seagulls.

 

Joukkueensa kapteenina toiminut Shawn tietää, miten joukkuetta johdetaan sisältä päin. Hän toimii mielellään eri tapahtumissa puhujana luennoi aiheesta.

 

”Esityksessä käydään läpi kapteeniutta ja tiimin henkistä johtamista. Käyn läpi tarinoiden kautta kokemustani Susijengista, ja miten joukkuehenki rakentuu ja miten sitä ylläpidetään. Kapteeniutta voi verrata keskijohtoon/tiiminvetäjään ja ryhmäpaineeseen, jota saa joukkueen sisältä sekä paineesta, joka tulee valmentajalta. Kaiken avain on avoimuus ja luottamus ja siitä, miten tällainen ilmapiiri saavutetaan. Lopuksi käyn läpi, miksi tämä on tärkeää ja miten jokainen tiimin sisällä voi olla osana rakentamassa hyvää joukkuehenkeä. Esityksen jälkeen keskustelen usein lisää näistä asioista kuulijoiden kanssa.”

 

  • Epäonnistumisten käsittely yksilönä ja ryhmänä
  • Kritiikin antaminen ja vastaanottaminen
  • Itsensä kehittäminen

 

Shawn Huffin toinen puheenvuoro keskittyy itsensä kehittämiseen ja kuinka päästä epäonnistumisista yli”Olin ennen huono häviäjä ja teininä itkin lähes jokaisen hävitys matsin jälkeen. Erilaisten vastoinkäymisten jälkeen ymmärsin, että on olemassa asioita, joihin voin vaikuttaa, ja asioita, joihin en.” 

 

Shawn päätti, että tekee parhaansa niissä asioissa, mihin voi vaikuttaa ja nostaisi joukkueen henkeä omalla tekemisellään. Tällä tavoin hän antaisi itselleen ja joukkueelleen parhaan mahdollisuuden menetykseen. Shawnista tuli myös armollisempi itseään kohtaan.

 

 ”Mikään ei ole kannustavampaa kuin joukkuekaverit, jotka huononkin pelin jälkeen kannustavat. On hieno erittäin tärkeää kuulla, että joku uskoo sinuun.”

 

Shawn Huff on nykyään myös poliitikko. Hän on Helsingin Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.

 

Juontaja

 

Shawnilla on kokemusta myös juontajan pestistä. Hän on toiminut mm. Urheilugaalan juontajana ja Keskelle Keksintöä / Kaunis Peli Podcast -juontajina sekä TV-kommentaattorina.

 

Puhe-/juontokielet: suomi, englanti

Artem Kuosti on monipuolinen juontaja, fasilitaattori ja asiantuntija, joka tuo tapahtumiin ja projekteihin taitoa, luontevuutta sekä kykyä mukautua yleisön ja tilanteen tarpeisiin. Hän hallitsee sujuvasti niin viralliset seminaarit kuin rennot yhteisötapahtumatkin. Artemin esiintymisissä keskiössä ovat rentous, sanavalmius ja kyky luoda ilmapiiri, jossa jokainen tuntee olonsa mukavaksi ja osalliseksi. Hänen improvisaatiotaitonsa ja luonnollinen tapansa reagoida tekevät hänen puheenvuoroistaan yhtä aikaa viihdyttäviä ja informatiivisia.



Artem on myös kokenut kouluttaja ja konsultti, joka yhdistää asiantuntemuksen inklusiivisesta johtamisesta, digitaalisesta osallisuudesta ja strategisesta suunnittelusta. Hän toimii Monihelissä DigiUp-ohjelman johtajana, kehittäen ratkaisuja, jotka edistävät digitaalista osallisuutta ja tukevat monimuotoisten yhteisöjen tarpeita. Hänen asiantuntijapuheenvuoronsa keskittyvät erityisesti maahanmuuttoon, kotoutumiseen, yhdenvertaisuuteen, tekoälyyn, monimuotoisuuteen sekä kieli- ja kulttuuritietoisuuteen. Hän tarjoaa syvällisiä näkemyksiä, jotka pohjautuvat sekä kokemukseen että tutkimustietoon. Hänen lämmin ja innostava esiintymistyylinsä yhdistettynä spontaaniin lähestymistapaan tekevät hänestä arvostetun puhujan niin kansallisissa kuin kansainvälisissä tapahtumissa.

 

Keskeisiä teemoja:

 

Artem yhdistää työssään teknologian, luovuuden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tavoitteenaan luoda käytännön ratkaisuja monimuotoisten yhteisöjen tarpeisiin. Hänen sitoutumisensa osallistavan ja kestävän tulevaisuuden edistämiseen tekee hänestä arvokkaan puhujan niin organisaatioille kuin tapahtumajärjestäjillekin.

 

Asiakaspalaute:



“Yleisö antoi hänelle huippupalautetta molemmista tapahtumista, ja järjestäjinä emme voisi olla tyytyväisempiä lopputulokseen. Artem on mukaansatempaava puhuja ja yhteistyökumppani – sekä asiantunteva että viihdyttävä, syvällinen ja kepeä yhtä aikaa.”



“Hänen esiintymisensä oli luontevaa ja hän pystyi täysin sujuvasti ilman varoitusaikaa muokkaamaan suunniteltuja juontoja tapahtuman niin vaatiessa. Juontajat myös yhdessä suunnittelivat kolmikielisen esiintymisensä ja toteuttivat sen niin hyvin, että he saivat paljon kehuja tapahtuman tuhatpäiseltä yleisöltä. Artemin esiintymistä on ilo katsoa!”



“Se, mikä todella erottaa Artemin muista, on hänen kykynsä tehdä monimutkaisista aiheista helposti ymmärrettäviä ja miellyttäviä. Hän toi persoonallisuutensa ja loistavan huumorintajunsa mukaan sessioon, saaden kaikki tuntemaan olonsa rennoksi ja itsevarmaksi oppia, esittää kysymyksiä ja kokeilla uusia asioita.”

Ville Haapasalo on yksi Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä ja televisiojuontajista ja tuttu monista dokumenttielokuvista. Ville on arvostettu persoona, jota kuitenkin on helppo lähestyä. Hän on loistava valinta tapahtumien juontajaksi ja isännäksi. Ville toimii nyt myös puhujana ja luennoi, miten vaikkapa yritysmaailmassa uusiin tilanteisiin voi suhtautua.

 

Juontaja Ville Haapasalo

 

Ville kutsutaan usein puhumaan yritystapahtumiin, messuille, avajaisiin jne. Lähinnä sydäntä ovat omakohtaiset tarinat ja kertomukset lukuisten matkojen varrelta. TV-työnsä ohella maailmanmatkaaja on kiertänyt monissa maailmankolkissa, Amerikassa, Kaukasiassa, Kiinan Silkkitiellä, Jäämerellä, unohtamatta tietenkään lukuisia kolkkia Venäjällä, joka on Villelle kuin toinen koti. Projekteista ja elokuvista mainittakoot mm. Venäjän halki 30 päivässä, Suomensukuiset 30 päivässä, Haapasalo Goes America, Kaukasia 30 päivässä, Tappajan näköinen mies ja Lapin kullan kimallus.

 

– Puhun, mistä pyydetään, sanoo Ville, mutta lähimpänä sydäntä ovat kalastus, metsästys, matkailu ja ruoanlaitto, joista riittää tarinaa. Ja tietenkin ne hämmästyttävät matkatarinat. Hän on isännöi myös ryhmiä, jotka haluavat kokea hetken vaikkapa eräkalastuksen merkeissä. Ville on myös loistava kokki, joka on nähty myös hänen tv-ohjelmissaan, mm. Sapuskaa, harashoo!

 

Villen suosio Venäjällä, jossa hän on tehnyt lukuisia elokuvia ja tv-ohjelmia, on huipussaan. Talouslehti Forbes arvioi hänet vuonna 2013 maan kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi. Venäjänkielentaitoisena Ville on loistava valinta myös tapahtumiin, jossa on vieraita itäisestä naapuristamme.

 

Puhuja Ville Haapasalo: itsensä uudelleen luominen

 

Ville Haapasalo on luonut uraansa Venäjällä, mutta kuohuva maailmantilanne on muuttanut kaiken. Miten luoda itsensä uudestaan? Puhujana Ville kertoo vaikkapa yritysmaailman johdolle ja esimiehille, miten uusiin tilanteisiin voi suhtautua positiivisesti.

 

Toki Ville kertoo mielellään myös seikkailuistaan ja sattumuksista lukuisilta omilta matkoiltaan, myös ulkomaille suuntaneilta kuvausmatkoilta, sekä kulttuurien eroista.

Muutoksen johtaja ja tulevaisuuden suunnannäyttäjä

 

Ville puhuu muutoksesta maailmassa, yrityksissä ja ihmisissä. Muutoksen vaikutuksesta meihin, miten muuttavassa toimintaympäristössä tulisi toimia, miten muutoksiin voi varautua ja miten sopeutua ja suunnitella muutosta. Konferensseissa ja seminaareissa Ville on puhuja, panelisti ja tilaisuuksien moderaattori.

 

Ville Availan lähes 30 vuoden yrittäjä- ja liikeenjohtouran taustalla on paljon kasvua, muutoksia, projekteja ja oppimista. Ne ovat vaikuttaneet puhujan ja johtajan aiheisiin ja näkemyksiin. Hän on ehtinyt paljon, koska aloitti varsin varhain 17-vuotiaana ensin IT-töiden parissa. Ensimmäinen yritys Ambientia Group starttasi lukioaikaan ja kestävyyden parissa toimivan Double Round Oy:n sitten parikymmentä vuotta myöhemmin. Ville on lisäksi työskennellyt tavoitejohtamisen ja stragisen kasvun parissa.

 

Yrityksien sekä Villen asiantuntijaroolien taustalla vaikuttavat suuret muutokset maailmalla. 90-luvulla ryhdyttiin rakentamaan koko nykyistä maailmanlaajuista tietoverkkoa sekä palveluja sen päälle. 2020-luvun maailmassa taas tietoisuus siitä, että meillä on vain yksi planeetta, on alkanut pikkuhiljaa valjeta ihmisille.

 

Näistä kolmesta isosta teemasta syntyy jotain vielä suurempaa: vastuullinen kasvu, strategian saavuttaminen ja datan merkitys muutoksessa.

 

Puheenvuorojen teemat liittyvät muuttuvaan tulevaisuuteen, vastuullisuuteen, kiertotalouteen, strategisten tulosten saavuttamiseen, ihmisten saamiseen mukaan muutokseen sekä dataan ja tekoälyyn.

 

Maailma muuttuu monimutkaisempaan suuntaan aikaisempaan kiihtyvällä vauhdilla. Muutos myös koskettaa markkinoilla kaikkia muitakin ja kehittämällä omat kyvykkyydet muutokseen sopivaksi ja tulevaisuutta ennakoivaksi, voi pärjätä paremmin – kuin ne muut, jotka eivät varautuneet.

 

 

AIHEET

 

Asiakkaat eivät osta vihreyttä – miten saada kestävyydestä kilpailuetua?

 

Organisaatioiden on turha koittaa vihertää itseään, asiakkaat eivät siitä tule maksamaan. Painopiste pitäisi olla asiakkaiden auttamisessa. Kannattavammaksi, kestävämmäksi ja vaikuttavammaksi.

 

Tätä kilpailuetua ei voi saavuttaa tuijottelemalla sisäänpäin vaan pitää ymmärtää asiakkaan tulevia tarpeita. Tunnemmeko todella asiakkaamme, onko meillä kattavasti hyödynnettävää dataa toiminnastamme, kuinka vastuullisia ja kestäviä toimintamallimme ovat ja miten johdamme kilpailukykyä?

 

Kilpailuetu on kuitenkin jotain aivan poikkeuksellista, sellaista jota on vaikea hankkia, kopioida tai oppia. Vaaditaan siis systemaattista työtä, mutta myös erilaisten näkökulmien yhdistämistä.

 

 

Voiko tekoälyn ja datan valjastaa bisneksen pelastajasi?

 

Pitäisikö datan ja AI:n mahdollisuudet ottaa käyttöön ja saada sitä kautta lisää tehoa ja tuottavuutta. Onko järkeä lähestyä asiaa enää vanhan maailman ja markkinan kannalta? Tässä puheenvuorossa lähdetään liikkeelle siitä, että vanhaa ei pidä unohtaa, mutta sille ei välttämättä kannata enää rakentaa.

 

Valjastetaan tekoäly ja data rakentamaan meille sellaista tulevaisuuden arvoa joka on vastuullista ja kestävää sekä luo uutta liiketoimintaa ja hyödyttää eri sidosryhmiä. Tulevaisuuden menestyjät eivät voi ajatella vain itseään ja asiakkaitaan vaan täytyy huomioida myös koko ekosysteemi. Uudessa tavassa toimia pitää pystyä yhdistämään erilaisia elementtejä tehokkaasti.

 

 

Teknologian ja vastuullisuuden synteesi: tulevaisuuskestävyys

 

Mitä on tulevaisuuskestävyys: Onko se kykyä olla olemassa tulevaisuudessa, onko se pysyttelemistä relevanttina markkinoiden muutoksessa vai onko se kykyä kestää maailman mullistuksia vuosi toisensa jälkeen? Ehkäpä se on kaikkia näitä ja lisäksi myös jotain sellaista mitä tiedämme vasta tulevaisuudessa.

 

Nyt pystymme kuitenkin päättelemään, että ilman vastuullista ja kestävää liiketoimintamallia on vaikeaa pysyä markkinoilla tulevaisuudessa. Tämä taas edellyttää tehokasta tiedon käsittelyä sekä resurssitehokkuutta, mikä taas perustuu teknologian hyödyntämiseen. Näiden kahden liitosta siis puhutaan pohdittaessa tulevaisuuskestävyyden periaatteita. Organisaatiolta vaaditaan toki myös muita taitoja, jotta nämä kyvyt saadaan täysillä käyttöön ja selvitään kohti tulevaisuutta.

 

 

Vastuullinen tulevaisuus – sitä ei voi ennustaa, mutta sitä voi ennakoida

Yritykset tunnistavat tulevaisuuden muutoksien tärkeyden, tietoa ei kuitenkaan pystytä eikä käytetä johtamiseen tai liiketoimintamallien muutokseen.

 

Mitä asiakkaiden toiminnassa pitäisi huomioida ja miten omia liiketoimintamalleja kannattaisi lähteä muuttamaan, jotta toimintaympäristön jatkuvasti kiihtyvään muutokseen voisi paremmin varautua?

 

Millaisiin teemoihin nojautuu jatkossa aidosti tulevaisuuskestävä ja markkinoilla kilpailukykyinen yritys?

 

 

Mitä paremmin tunnet asiakkaasi niin sitä niukemmin pystyt häntä palvelemaan – siis mitä?

 

Asiakas on kallisarvoisinta mitä sinulla on – tekoäly luo mahdollisuudet luoda uuden valkoisten hansikkaiden palvelun.

 

Kestävän ja vastuullisen tulevaisuuden kasvun yksi tärkeä ohjenuora on niukkuus: tarjotaan melkein liian vähän tuotteita, palveluja ja resursseja. Maailma ja markkinat ovat matkalla kohti asiakaskohtaisempia tuotteita ja palvelukokonaisuuksia. Asiakas saa siis sitä mitä haluaa tai mitä ei vielä edes itse ymmärtänyt haluta.

 

Asiakkaille personoidusti, nopeasti ja tarkasti tarjottuja palveluja on totuttu pitämään kalliina ja hankalasti toteutettavina. Moni uskoo niiden ehkä katoavan kokonaan. Nyt nämä valkoisten hansikkaiden -palvelut ovat tulossa kehittyneen teknologian ansiosta uudestaan, kestävästi ja vastuullisesti toteutettuina ja tällä kertaa myös massojen saataville.

 

 

 

Johtaminen on totaalirikki, maailma muuttuu ympärillä ja vaatimukset vain kasvavat – miten saada hallinnan tunne takaisin?

 

Merkittävä osa organisaatioista ei saa strategioistaan mitään hyötyä. Niitä tehdään koska niitä nyt kuuluu tehdä. Strategian toteutus epäonnistuu, sillä olemme jo oppineet organisaatioina asettamaan yleviä tavoitteita, joihin kukaan ei varsinaisesti edes usko. Uudet kestävät ja vastuulliset tavoitteet vaativat meiltä vielä hieman enemmän, joten vaatimukset uuvuttavat jo valmiiksi.

 

Voidaanko syntyneet visiot todella pystyä viemään hallituksen kammioista osaksi ihmisten päivittäistä työtä? Miten ihmiset voisivat itse kokea, että he ovat mukana toteutuksessa ja työskentelevät merkityksellisten päämäärien eteen? Näihin vastauksiin haetaan konkreettisia vastauksia puheenvuorossa, joka tulee ikävän lähelle jokaisen organisaation realismia.

 

Johtaja lataa siis suorat sanat johtamisesta, mutta antaa myös toivoa siitä miten ongelmat selätetään.

 

 

Miten kasvoin ja kasvatin – yli 25 vuotta bisneksen kasvua putkeen

 

Lukiolaispoika perusti yrityksen ennen IT-kuplan puhkeamista aikana jolloin osa asiakkaista ajattelin internetin olevan ohimenevä trendi.

 

Ville Availa on perustanut kaksi yritystä, yhden digitaalisuuden ja toisen vastuullisuuden ympärille. Yritykset ovat kasvaneet niiden jokaisella tilikaudella ja tätä on jatkunut jo yli 25 vuotta. Miten se on mahdollista, miten yrittäjä itse kasvaa koululaisesta yritysjohtajaksi ja miten innostetaan myös muut mukaan kasvuun. Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia mahdollisuuksia sekä globaaleja kriisejä.

 

Puheenvuoro ammentaa ennenkaikkea omasta pitkästä johtamiskokemuksesta ja organisaation innostuksen rakentamisesta toimintaympäristön muutoksien inspiroimana.

Champion of Personal Growth and Social Empowerment, Honored with 2024 Diaspora Man of Excellence Award

 

Evans is a dynamic and passionate advocate for personal growth, mental well-being, and social empowerment. With a diverse background spanning motivational speaking, mental health expertise, and digital health innovation, he brings a unique blend of personal experience and professional knowledge to every event.

 

As an Author and a Student of Life, Evans shares deep insights into personal development, mindset shifts, and emotional healing. His writing serves as a beacon for anyone looking to break through life’s challenges, embracing vulnerability and resilience.

 

As a Motivational Speaker, Mindset Creator and Events MC, Evans brings energy, charisma, and a natural connection with audiences to ensure every event is memorable. He creates a seamless experience be it with individuals or organizations, fostering an environment of engagement, inspiration, and empowerment.

 

In recognition of his outstanding contributions to the African diaspora, Evans was honored with the 2024 Diaspora Man of Excellence Award. This accolade reflects his philanthropic works through his NGO Maisha Nordics, unwavering dedication to creating positive change and supporting minority rights.