Yli 200 000 kirjaa myynyt Immu Ilmen on kokemusasiantuntija, joka tietää alamaailman karun elämän.

 

Immu on entinen rikollisjengin johtohahmo, joka on käynyt kovan koulun, ja oppinut elämään yhteiskunnan normien mukaisesti kantapään kautta.
Viisi vuotta vankilassa muutti ex-vapaaottelu-ammatilaisen elämän suunnan ja nykyisin Immu on suosittu puhuja eri tilaisuuksissa. Immu Ilmén kertoo kuulijoille rehellisesti minkälaista elämä jengimaailmassa ja vankilassa on. Immu kertoo asiat suoraan, eikä arkaile sanoa mielipiteitään rikollisista ja rikollisuudesta, niin kuin hän sen maailman nykyään kokee.
Immun ensimmäinen kirja, vuonna 2019 julkaistu ”Immu” oli myyntimenestys. Menestyskirja sai jatkoa syksyllä 2021 ”Immu – Vanki numero 1861”– teoksella. Syksyllä 2022 julkaistiin kolmas kirja ”Immu – Pokevuodet”.
Jos haluat tilaisuuteesi puhujan, joka ei varmuudella jätä kuulijaa kylmäksi, niin tilaa Immu Ilmén.

Henri Haapamäki on sanavalmis persoona, urheiluselostaja ja nyt myös tapahtumien juontaja.

 

Jyväskylän MM-rallissa TV-katsojat hurmannut moottoriurheilija ja mediapersoona Henri Haapamäki on noussut moottoriurheilua seuraavan yleisön suosikiksi ja samalla koko kansan tietoisuuteen. Rallicrossin kaksinkertainen Suomenmestari ja autourheilun seitsenkertainen SM-mitalisti on sanavalmis kaveri.

 

Nyt tämän Tampereen suunnalla asuvan ”moottoriturvan” voi tilata huoletta tapahtuman juontajaksi tai moderaattoriksi. Henkka isännöi tapahtuman ammattitaidolla.

 

Henri voi tulla myös kertomaan urheilu- ja mediauraa suunnitteleville siitä, miten päättäväisyydellä päästään tavoitteisiin. Hän on itse päättäväisyydellään ja sinnikkyydellään kerännyt ympärilleen tukijoukon, joka on mahdollistanut moottoriurheilu-uran jatkumisen ei niin edullisessa urheilulajissa.

 

”Älä koskaan luovu unelmista”
– Henri Haapamäki –

Tom Pöysti – näyttelijä, puhuja, kouluttaja, sparraaja, valmentaja.

 

Tom Pöysti on yksi hauskimmista, kysytyimmistä ja suosituimmista puhujista kautta maan. Vuonna 1994 alkoi luentojen sarja kiihtyvällä tahdilla ja taidolla, enimmillään 114 luentoa vuodessa. Nyt, yli 1500 luentoja myöhemmin, hän on yhtä innostunut mahdollisuudesta innostaa ja kannustaa.

 

Pöysti tekee myös yhteisesiintyymisiä toisen suosikkipuhujan, Mato Valtosen kanssa nimellä TOMATO 

 

– Tällä hetkellä nautin todella paljon ”Tomato” (Mato Valtonen & Tom Pöysti) yhteisvedoista. Yksi + Yksi on enemmän kuin Kaksi. Alla mainittujen aiheitten lisäksi tulee tsunamillinen lisää, positiivisena tosin, sanoo Pöysti.

 

Tom Pöystin luennot

Luentojen otsikot ovat vaihtuneet ajan, asiakkaiden, ajatusten ja aivojen innostamina. Tässä esimerkkejä;

 

”Mokaamalla menestykseen”, ”Taito oppia oppimaan”,

”Onko innostuminen pinnallisuutta”, Mieli maailman valtana”,

 ”Tekemisen Riemu ja Tuska”, Kuka kielsi yrittämästä”,

”Kimpassa parempaan päivään”, ”Elämän voi aloittaa uudestaan…joka aamu!”  

”Ai jaa Mä vai, nyt en ymmärrä”

 

Luennot räätälöidään aina etukäteen asiakkaan kanssa. Luennot ovat luonteeltaan ”tragikoomisia”, ja usein yleisö nauraa kesken luennon. Se rakentuu tarinoista, havainnoista, kokemuksista. Ja innostuksesta. Luentojen kestot vaihtelevat 1 h jopa koko päivän tykityksiin, mutta kysytyin sessio kestää n. 2 tuntia.

Aiheita ovat mm:

 

TOMATO = Tom Pöysti ja Mato Valtonen. Suomen suosituimmat asenteen, rohkeuden ja positiivisuuden puolestapuhujat ovat yhdistäneet voimansa tavoitteenaan auttaa suomalaisia yrityksineen, työntekijöineen ja yhdistyksineen katsomaan horisonttiinsa. Nämä kaksi taiteilijaa, palkittua puhujaa ja vaikuttavaa esiintyjää – näyttelijä Tom Pöysti ja muusikko Mato Valtonen muodostavat yhdessä jopa tragikoomisen duon, jotka näkemyksiään törmäyttämällä ovat valmiita kaivamaan kuulijoidensa vahvuudet näkyville.

 

Tom ja Mato lähestyvät teemoja positiivisen kyseenalaistamisen sekä ikimuistoisten tarinoiden kautta. Tämän parin asiaa pursuavaa kerronta on mieleenpainuva elämys ja kokemus.

 

Tomaton tatami sparraa valmentautumiseen, syöttöön ja iskuun. Oletko menossa Olympialaisiin vai piirikunnallisiin katsomon puolelle? Osaatko nauraa itsellesi? …Ihan oikeasti? esiintymisen lujat ammattilaiset mättävät oppejaan siihen kuinka haastaa itseään aina pidemmälle, ymmärtäen myös uteliaisuuden ja asenteen merkityksen.

 

Nämä kaksi palkittua puhujaa ovat kumpikin Suomen kaikkien aikojen kysytyimpien puhujien tilastoissa kirkkaasti mitalisijoilla. Kun he yhdistävät voimansa niin jälki on mykistävää.

 

”Elvytämme tosikoita ja negatiivisia ilmapiirejä”

 

Kaksikko tekee puhujatoimeksiantoja myös yksilöinä.

Tutustu lisää:

Tom Pöysti

Mato Valtonen

Mr. Zeus on tamperelainen hyväntahdon lähettiläs ja nouseva Youtube-tähti, jonka kantavana tarinana on muiden tsemppaaminen ja erityisesti nuorten hyvinvointi. Hän ja hänen Meemitalo-kollektiivinsa tuottavat hyväntahdon viestiä ja pyrkivät edesauttamaan positiivisella työllään yhteistä hyvää mieltä. Mr Zeuksella on Youtubessa 64,7 t, Instagramissa 24,5 t ja TikTokissa 106,5 t seuraajaa.

 

Mr. Zeus, alias Miikka Launiainen, tekee mielellään puhujakeikkoja sekä Meet & greet -tapahtumia. Hän on mm. käynyt puhumassa ylä-asteilla koulukiusaamisesta. Puhuja-ammattilaisena hän on tehnyt myös juontokeikkoja (mm. kulttuurifestivaalit). Mr. Zeus tekee musiikkia ja voi lisäksi räppäillä keikoillaan.

 

Mr. Zeuksen YouTube-kanava on hyvin monipuolinen, mutta erityisesti sieltä löytyy haastevideoita, musiikkia ja näyteltyjä videoita. Harrastuksiin kuuluu jääkiekko, punttisali ja kavereiden kanssa hengailu. Olen myös hyvän ruuan ja terveellisten elämäntapojen ystävä.

 

Kohderyhmä YouTubessa:
18–24 vuotta 27,2 %
25–34 vuotta 16,0 %
35–44 vuotta 33,0 %

 

Avainsanat:
Musiikki, live esiintyminen
Meet & greet
Motivaatiopuheet
Koulukiusaaminen 

 

Millainen Mr Zeus on henkilönä?

 

– Olen intohimoinen tubettaja ja artisti ja haluan käyttää näkyvyyttäni hyviksi kokemieni asioiden esiintuomiseen. Olen kerännyt kokemusta erilaisista maailmakuvista työskentelemällä erilaisen ihmisten kanssa.

– Arvoni sisällön luomiseen syntyykin siitä, että pystyn jakamaan mahdollisimman laajalle positiivista ja inspiroivaa energiaa. Olen urheillut koko elämäni ja pidän liikuntaa ja terveellistä elämäntapaa ihmisen tärkeänä perustana. Haluan tuoda esiin terveellisen elämätapoja hauskalla ja helposti lähestyttävillä tavoilla. Hienoin asia, mitä olen artistina päässyt tekemään, on ollut laulaa täydelle jäähallin yleisölle, ja yleisön edessä esiintyminen onkin selvästi itselle SE juttu, kertoo Mr Zeus, joka ennen sosiaalisen median vaikuttajan uraa työskenteli mm. kiertävänä pölynimurikauppiaana, puhelinmyyjänä, myymälän kassalla ja vartijana.

Tommi Viikinkoski – Mentalisti & mielen taikuri yritysjuhliin ja tapahtumiin. Tommi Viikinkoski tietää mitä ajattelet – se on hänen työtään.

 

Laadukas ja yliluonnollisen hämmentävä show takaa yritystapahtumiesi ja juhliesi onnistumisen. Hauska ja mukaansatempaava ohjelmanumero nostaa tapahtuman ja juhlien tasoa.

 

Tommi Viikinkoski haluaa tarjota katsojilleen vain parasta; jättäen vieraillesi mielikuvan mahdottomasta ja muiston onnistuneista juhlista.

 

Viikinkoski on myös mielen tarkastelija. Hän tulee mielellään luennoimaan eri tapahtumiin.

 

Luennot & puheet

 

Pysäyttämätön asenne

 

Luennon aiheena mm.

 

Luento pohjautuu Tommin vuonna 2023 ilmestyvään kirjaan.

 

Muistitekniikkaa hajamielisille

 

Vuonna 2012 muistitekniikoihin perehtynyt Tommi päätti testata oppimaansa käytännössä. Lähtökohtana oli todistaa, että jo antiikin ajoilta tutut, ja kauan sitten unohtuneet muistitekniikat toimivat edelleen, kaiken kiireen ja hälinän keskellä. Testiksi ei riittäisi pelkkä superpitkän ostoslistan ulkoa opettelu, vaan datan pitäisi olla jotain täysin abstraktia.. kuten numeroita. Kaksi viikkoa myöhemmin Tommi luetteli ulkomuistista piin tuhat ensimmäistä desimaalia. Kyseessä ei ole erikoistaito, vaan tapa jonka jokainen meistä voi opetella melko nopeasti.

 

Luennon aiheita mm.

Mikko Töyssy – Näyttelijä, viihdyttäjä, koomikko, laulaja

 

Mikko Töyssy on ansioitunut näyttelijä, joka on tuttu niin, teatterin, tv-tuotantojen kuin elokuvien saroilta. Mikko on myös monien roolihahmojen taituri, tuttu mm. Putous-sketsihahmoistaan. Lisäksi Mikko Töyssy on laulaja, jolta syntyvät hauskat viihdyttävät esitykset. Mikko voi saapua yllättäen vaikkapa vierailemaan yritysjuhlan bilebändin keikalle: Mikon sketsihahmo voi sekoittaa hetkeksi pakan tai Mikko voi heittää bändin kanssa muutaman yllättävän fiittauksen.

 

Laulaja Mikko

 

Laulaja Mikon ääni yllättää ja yltää lähes oopperalaulun tasolle. Mikko esiintyy mm. kokoonpanolla Duo Töyssy & Tervaniemi. Loistavaa musisointia. Viihdyttävää musiikkia, jota kuunnellessa pääsee nauramaan vedet silmissä. Ilmoille kahahtaa vaikkapa espanjaksi La Vida Tombola tai yritysjohtajalle yllätyksenä tilattu laulu. Mikko osaa peliin heittäytymisen. “Aivan mieletöntä viihdettä!”

Mikon rinnalla voidaan nähdä myös laulaja-muusikko Mikael Konttisen, jolloin meno on entistä vauhdikkaampaa. Laulua, juontoa huulenheittoa ja improa kahden miehen voimalla. Esitykset ovat yllätyksellisiä, osin käsikirjoitettuja juuri sinun tilaisuuteesi, mutta tilaa jää paljon myös improvisaatiolle.

 

Juontaja, tilaisuuksien vetäjä

 

Mikon tilannetaju on omiaan myös tapahtumien vetämiseen. Juontaja, joka osaa olla vakava, mutta tarvittaessa heittää joukkoon sopivasti huumoria. Haastattelut ja seminaarien moderoinnit toimivat myös loistokkaasti.

 

Sketsihahmot

 

Kun tapahtumaan tarvitaan huumoripläjäys, se on tässä: Kaisla Sose, joka on forssalainen viinitilan omistaja. Hän on kiinnostunut kulttuurista, viineistä, tapaksista ja matadoreista.

 

Virolainen liikemies Urmas Viilunk taas antaa nasevia ohjeita kirjanpitoon ja muistaa huomauttaa tuon tuosta  “Alvi pitää maksaa aina, muuten verottaja laittaa myrskyn hyrskyn!”

 

Molemmat hahmot ovat voittaneet MTV:n Putouksen sketsihahmokilpailun. 

 

 

Juontaja ja toimittaja Marja Ollakka on iloinen ja rempseä nainen, joka on jo vuosia juontanut Radio Pookin Iltapäivää.

 

Tämä naurava ja laulava punapää on tapahtumissa ja konserteissa kuin kotonaan. Marja elää ja hengittää musiikkia, ja hän onkin ollut myös tuomaroimassa useita musiikki- ja laulukilpailuja (mm. Syksyn Sävel). Radioammattilaisena myös haastattelutilanteet sujuvat häneltä luontevasti. Aikoinaan karaokejuontajan työstä kipinän juontamiseen saanut Marja on aina hymyilevä ja helposti lähestyttävä asiakaspalvelija.

 

Reissunainen Marja tekee nyt juontokeikkoja ympäri Suomen. Tilaa Marja Ollakka juontamaan tapahtumaasi!

 

Raimo Lusma on mentalisti, joka luo sekä esittää mieltä mullistuttavaa mentalismia. Esityksissä mahdottomasta tehdään mahdollista sekä yleisö pääsee kokemaan ennen kokemattomia asioita.

 

Kyseessä on äärimmäisen viihdyttävä, osallistuttava sekä ikimuistoinen esitys, josta riittää puhuttavaa pitkäksi aikaa. Tärkeimpiä elementtejä Raimolle esityksessä ovat kokemus, yhteisöllisyys sekä yleisön viihtyvyys. Raimo on rautainen esiintyjä, joka ottaa tilan kuin tilan haltuun, sekä vie yleisön unohtumattomalle mystiselle matkalle. Jo vuosien ajan Raimon rautainen lavakarisma on ihastuttanut ja hämmästyttänyt ihmisiä ympäri Suomen. Tämä mentalismi -esitys on yksinkertaisesti koettava!

 

Raimo on esittänyt myös maailman kylmimmän mentalismi -esityksen. Hän esitti mentalismia avannosta 25 minuuttia. Avanto -esityksen lisäksi Raimo on kävellyt talvella 18 kilometriä päällään pelkät kengät, sukat, shortsit, hanskat ja lippis. Kävelyn jälkeen hän esitti puolen tunnin mentalismi -esityksen samassa vaatetuksessa. Kylmä -tempauksissa erittäin keskeisenä roolina onkin ollut mielen hallinta.

 

Juontaja Raimo Lusma

 

Kaipaatko tilaisuuteesi itsevarmaa ja tunnelmaa nostattavaa juontajaa? Raimolta löytyy kokemusta niin pienten tapahtumien kun isojen festarien juonnoista. Juonnot ovat asiallisia sisältäen tilanteeseen sopivaa komiikkaa sekä mukana tietysti pieniä hämmästyttäviä hetkiä tuomaan juontoihin piristystä!

Juonnot onnistuvat suomen ja englannin kielellä.

 

Luento / esitys: Ihmismielen toiminta

 

Monien vuosien tuomalla kokemuksella Raimo luennoi ihmismielen toiminnasta, sen moniulotteisuudesta, sekä potentiaalista. Mentalistina Raimo joutuu koko ajan esityksissään tutkimaan ja arvioimaan yleisöä, ja sen käyttäytymistä. Luennossa käydään läpi mm. ihmisen käyttäytymisen psykologiaa, alitajuntaa, kehonkielen tulkintaa sekä nykyihmisen ajatusmaailmaa. Luento onnistuu sekä livenä, että myös etänä.

Luennon kesto on noin tunnin sekä luento onnistuu suomen ja englannin kielillä.

 

Tubettajat Viivi ja Venla ovat identtiset kaksoset Jyväskylästä. Viivi ja Venla rakastavat muotia ja kaikkea siihen liittyvää. Myös ruoanlaitto ja leipominen sekä hyvinvointi ovat suuressa roolissa tyttöjen kanavilla Instagramissa, TikTokissa ja YouTubessa.

 

Viivi ja Venla haluavat jakaa elämäänsä kaksosina sekä levittää iloista fiilistään myös muille. Positiivinen ja energinen kaksikko lähtee aina rohkeasti mukaan uusiin juttuihin.

 

Avainsanat:

 

@viiviandvenla