Maaret Vuorio – Oman hyvinvoinnin johtamisen asiantuntija

 

Maaret Vuoriolla on pitkä ja menestyksekäs ura myynnin parissa, viimeisimpänä tehtävänään kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Nykyisin hän toimii yrittäjänä, hyvinvointivalmentajana sekä Personal trainerina, LCF Life Coachina, NLP-Practitionerina ja psyykkisenä valmentajana.

 

Omakohtaisesti Maaret on nähnyt, kuinka jatkuva kiire ja alati kasvavat tavoitteet voivat uuvuttaa ihmisen, vieden mukanaan elämänilon ja merkityksen tunteen. Entisenä kilpaurheilijana hyvinvointi on aina ollut hänelle tärkeää, ja vuosien varrella hän on kouluttautunut sekä fyysiseksi että psyykkiseksi valmentajaksi. Tänä päivänä Maaret työskentelee intohimoisesti auttaen muita johtamaan itseään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kautta.

 

Maaretin puheenvuorot herättävät pohtimaan, mistä ammennetaan voimaa itsensä johtamiseen ja mitä jää jäljelle, jos terveys ja hyvinvointi katoavat. Hänen ihmisläheiset mutta vankat esityksensä yhdistävät tutkittua tietoa ja vuosien asiakastyöskentelystä kerättyjä oivalluksia. Maaret rohkaisee jokaista ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan pienin, päivittäisin askelin – sillä aikuinen ihminen oppii ja kehittyy vain toiston kautta.

 

Puhujana Maaret Vuorio on lempeä, empaattinen ja herättelevä. Hänen esityksistään jokainen saa konkreettisia työkaluja oman elämänsä ja hyvinvointinsa johtamiseen.

 

Aiheet esimerkiksi

Keijo Keke Leppänen – uutisista tuttu rusettimies puhuu asiaa! Asiallisesti, mutta rennosti. Elämä on esiintymistä. 

 

Tehdäänkö teidän firmallenne omat uutiset vai järjestetäänkö hieno gaalailta?

 

Oletko aina halunnut tietää, miten uutiset syntyvät, ja kuinka suora lähetys hoidetaan ilman turhia stipluja tai mitä tehdään, kun stiplu jo pääsi tapahtumaan?

 

Pöllölaakson oven sulkeva Keijo ”Rusettimies” Leppänen tietää hyvän esiintymisen elementit ja jakaa mielellään niistä parhaat kaikkien muidenkin käyttöön. Kokeneena toimittajana Keke houstaa paneelit ja talk show:t innostavasti ja vuosikymmenien ammattitaidolla.

 

Keijo on paitsi uutisten lukija myös armoitettu käsikirjoittaja. MagnumLiven studiolla hän tekee yrityksellenne uutiset, jotka toimivat varmasti firmanne juhlien hauskana ohjelmanumerona ja sosiaalisen median virkistävänä postauksena.

Tomi Långstedt jäi vuonna 2014 Thaimaan Pattayalla kiinni tuhannen ekstaasitabletin hallussapidosta. Kun poliisit tekivät rynnäkön Tomin hotellihuoneeseen, vaihtui yltäkylläinen ja päihdehuuruinen elämä kertaheitolla thaimaalaisten vankiloiden täysin epäinhimillisiin oloihin. Tomi vietti lukemattomia unettomia öitä selleissä, joissa likaisella lattialla lojui päällekkäin satoja vankeja, ja todisti vierestä pahoinpitelyitä, itsemurhia ja raiskauksia. Hän joutui selviytymään olosuhteissa, joissa väkivallan ja vakavien sairauksien uhka oli jatkuvasti läsnä ja joissa pärjätäkseen oli toisinaan itsekin turvauduttava äärimmäisiin keinoihin. 25 vuoden tuomio epäinhimillisissä olosuhteissa, ilman mitään tietoa vapautumisesta, muutti Tomin ajatuksia elämästä ja itsestään. Vapaus koitti vihdoin viiden ja puolen vuoden vankeusajan jälkeen.

 

Yli viisi vuotta Thaimaan vankiloissa kasvattivat Tomin ihmisenä kohtaamaan itsensä haavoittuvaisena ja rehellisesti, sekä nöyrtyä omien vaikeiden käsittelemättömien asioidensa äärelle. Tomin ja kirjailija Kati Pukin menestyskirja Vankina Thaimaassa avaa Tomin elämää Thaimaan karuissa vankiloissa.

 

– Vankilassa jokainen vanki revitään täysin auki. Kovan, mutta samalla hauraan kuoreni alta aukesi kuitenkin itselleni tie kohti eheytymistä ja itsetuntemusta. Voima lähtee sisältä ja tärkein työkalu on ihmisen oma mieli, jolla on suuri valta muurien sisällä jokaisessa huonossakin päivässä. Pimeimpinä hetkinä sisäinen ääni kehottaa luovuttamaan, seuraavassa hetkessä se luo uskoa seuraavaan hetkeen. Tärkeintä ei ole yrittää välttää pelkoa ja epävarmuutta, vaan hyväksyä se täysin ja oppia operoimaan sen kanssa rehellisesti, Tomi sanoo.

 

Tomin mukaan rikokset tuovat elämään epävarmuutta sekä jatkuvaa pelkoa, välttelyä ja karkuun juoksemista. Ihminen valehtelee itselleen ja muille, ja kiinnijäätyäsi olet loppujen lopuksi täysin yksin. Vastoinkäymiset myös opettavat. Pysähtyminen vaikeiden asioiden äärelle vaatii rohkeutta ja nöyryyttä katsoa itseään syvältä sisäisestä peilistä uhritumatta, tai syyttelemästä ulkoista maailmaa. Ymmärrys siitä, miten tärkeää on oppia hyväksymään ja rakastamaan itseään, sekä oppia päästämää irti ja antamaan anteeksi itselleen, on tie kohti valoa ja eheytymistä elämässä.

 

Tomi Långstedt on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee nykyään mielenterveys- ja päihdealalla. Tomi toivoo, että hänen tarinansa auttaisi edes yhtä ihmistä tekemään parempia valintoja.

 

Tilaa Tomi puhumaan tapahtumaasi! 

Markku Heikkilä on turkulainen juontaja, jolla on sana hallussa. Hän taitaa ammattimaisen juontajana olon niin Suomen kielellä kuin leppoisan murrejutustelun: Hänen vitsikäs roolihahmonsa on Turun murretta vääntävä Förin äijä, joka laittaa jauhot suuhun niin turkulaisille kuin muiden paikkakuntien asukkaille.

 

Markku Heikkilä tunnetaan myös radioäänenä ja ansiokkaana kirjailijana. Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa ja mm. Turun murteella kirjoitetun vitsikkään Uutissi Turust – ei virallissi mut torellissi -kirjasarjan, josta on julkaistu jo lähes 20 osaa. Hän on ollut toimittamassa myös mm. Meremme – Itämeri monessa valossa -kirjaa sekä kirjoittanut teoksen Ike: unohtumaton Ilkka Kanerva. 

 

– Förin Äijä (kuva alla) tai sen kaksoisveli Heikkilä tuleva keikal joko yksi tai molemma!

Föriäijä, Markku Heikkilä

foriaija12kp

Kia Lehmuskoski on tullut tutuksi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tähtiopettajana monilta kausilta. Valovoimainen Kia on juontajana skarppi, positiivinen ja mukaansa tempaava. Hänen suurena intohimona on myös näytteleminen ja laulaminen.

 

Monivuotinen menestyksekäs ura kilpatanssijana, tanssiopettajana ja suorat TTK-lähetykset monien vuosien ajalta, ovat tuoneet vankan kokemuksen esiintymisestä isojenkin yleisöjen edessä.

 

Kia tekee taustatyöt huolellisesti ja tuo jokaiseen tapahtumaan positiivista energiaansa. Hyvä fiilis on hänelle erittäin tärkeää niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

 

Tältä tehopakkaukselta onnistuu erilaiset yleisön aktivoinnit, tanssiesitykset ja myös tanssiopetukset ovat aina liitettävissä juontotöihin.

Pippa Laukka on lääkäri, kirjailija, luennoitsija, juontaja ja hyvinvointialan asiantuntija.

 

Pippa Laukka on tullut tunnetuksi erityisesti terveys- ja hyvinvointiaiheisista kirjoistaan, televisio-ohjelmistaan sekä julkisista esiintymisistään. Pippa on erikoislääkäri ja hänen erikoisalaansa on liikuntalääketiede. Pippa on myös naisten jalkapallomaajoukkueen Helmareiden lääkäri. Pippa on myös toiminut pitkään asiantuntijana erilaisissa terveys- ja hyvinvointialan projekteissa Suomessa ja hänellä on myös eMBA-tutkinto Aalto EE:stä ja kokemusta useista johtamistehtävistä.

 

Pippa tunnetaan myös Olet mitä syöt -ohjelman vetäjänä, jossa hän auttaa ohjelman päähenkilöitä heidän elämäntapamuutosprojekteissaan. Näin ollen Pippa onkin ollut monille suomalaisille se viimeinen oljenkorsi ja toivo terveellisemmän elämän löytämisessä.

 

Pippa Laukka on kirjoittanut useita kirjoja terveydestä, hyvinvoinnista, ravinnosta ja liikunnasta. Näistä aiheista, terveydestä ja hyvinvoinnista, Pippa luennoi mielellään yritysten henkilöstöille sekä erilaisille ryhmille, myös yritystilaisuuksissa ja messuilla. 

Elias Salonen on monelle suomalaiselle tuttu nuoren sukupolven näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten rooleistaan suosituissa TV-sarjoissa Aikuiset, Piiritys ja Pasilan Myrkky – Manni. Elias palkittiin PääosanäyttelijäVenlalla tammikuussa 2024. 

 

Elias Salonen keikkailee puhujana ja juontajana monenlaisissa tilaisuuksissa.

 

Puhuja

Elias Salonen on nuoresta iästään huolimatta kokenut näyttelijä. Hänen tiensä näyttelijäksi ei kuitenkaan ole ollut mutkaton. Salonen puhuu mielellään nuorille ja kertoo, miten hän päätyi unelmiensa ammattiin.

 

Juontaja

Juontajana Salonen on rento ja luonteva, ja improvisaatiotaustansa ansioista hän mukautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän on juontanut mm. usean vuoden ajan Jokerit @ school -kiertuetta ja Vuoden huiput -gaalan vuonna 2023. 

Energinen Anssi Heikkilä on tullut tutuksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tähtiopettajana. Urheilu-ura tanssin parissa onkin luonut hänestä todella monipuolisen esiintyjän, ja hänet on saattanut bongata television puolella eri ohjelmista ja sarjoista. Hän on myös kiertänyt Suomea erilaisten teatteriproduktioiden mukana.

 

Juontajana Anssi on karismaattinen, energinen ja räväkkä, eikä pelkää ottaa tilannetta haltuun. Hyvä fiilis ja positiivisuus ovat hänelle tärkeässä roolissa niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

 

Lavalla hehkuva positiivinen energia ja hyvät fiilikset tekevät jokaisesta tapahtumasta unohtumattoman!

Immun ja Kalen Rötöskatsaus Live – Suurten ja pienten rikosten maailmassa

 

Immun ja Kalen Rötöskatsaus Live kertoo viihdyttävällä tavalla ajankohtaisista ja erikoisista rikoksista Suomessa ja avaa kuulijoille konkreettisesti rikollisen maailman karun ja synkän todellisuuden. Entinen rosvo ja entinen poliisi istuvat pöydän ääreen setvimään tuoreimpia rikosjuttuja ja -ilmiöitä.

 

Entinen moottoripyöräjengiläinen ja Mc Cannoballin asekersantti Mika ”Immu” Ilmen ja muun muassa järjestäytynyttä rikollisuutta tutkinut entinen rikosylikonstaapeli ja nykyinen dekkaristi Kale Puonti puivat pinnalla olevia rötöksiä kiinnostavalla tavalla. Immun ja Kalen Rötöskatsaus -podcast-sarjaa on kuunneltu äänikirja-alustoilla jo yli 500 000 kertaa ja podcast on säännöllisesti Suomen kuunnelluimpien true crime-sarjojen kärkipaikoilla. Immun ja Kalen true crime -podcastin (Bazar) jutut voivat olla vakavia, hauskoja ja tragikoomisia, mutta tylsiä ne eivät ainakaan ole. Immulle ja Kalelle pienikin voi olla suurta.

 

Immun ja Kalen Rötöskatsaus Live sopii erityisen hyvin varhaisnuorille ja true crime asioista kiinnostuneille.

 

Konstaapeli Heidi Foxellin elämä mullistui täysin vain 24-vuotiaana toukokuussa 2012, kun poliisin työharjoittelussa ollut Heidi loukkaantui vakavasti Hyvinkään joukkoampumisessa.

 

Ampumisesta seurannut yli 1000 yön sairaalajakso sisälsi pieniä valonpilkahduksia, mutta myös syviä aallonpohjia, jotka aiheuttivat itsetuhoisia ajatuksia ja masennuskausia. Hoitojakson aikana saatu selkäydinvamma ja leukemia olivat viedä pohjan elämältä. Heidi päätti kuitenkin selvitä ja toukokuussa 2023 hän valmistui poliisiksi. Lapsuuden haave oli toteutunut miltei päivälleen 11 vuotta loukkaantumisen jälkeen.

 

Heidin luentojen teemoja ovat esimerkiksi:

 

Tunteikkaan ja pysäyttävän tarinan takana on nainen, joka ei päättänyt antaa periksi. Heidi kertoo luennoillaan selviytymistarinansa ja sen, miten ampuminen muutti häntä ihmisenä. Heidillä on sanottavansa nuorten pahoinvoinnista ja kaduilla tapahtuvasta väkivallasta.

Tarina on hätkähdyttävä ja ajatuksia herättävä elämän rajallisuudesta.

 

Katso Heidi Foxellin haastattelu Viiden jälkeen -ohjelmassa (MTV3).